06.06.2026
osoite Seurapolku 1, Töysä.
Töysän paloasemalta klo 19 lähtevästä kulkueesta se alkaa ja päänpeittäjäisten kautta viimeiseen valssiin loppuu, nimittäin kesäkuun ensimmäisenä lauantaina vietettävät kruunuhäät. Liput 20 euroa.
Paikalle saapuu tuttuun tapaan niin hienostoväkeä kuin rahvasta eikä kuokkurien eli kuokkavieraidenkaan tulolta voida välttyä.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun puhemies laulaa kruunutetulle morsiamelle, unohtuu roolien esittäminen ja kuulijat herkistyvät aivan oikeasti.
Kansanperinteen eläväksi tekeminen pelimannimusiikin, näytelmän ja tanssin keinoin sekä siitä kumpuava yhteisölliyys on kruunuhäiden parasta antia. Erittäin ilahduttavaa on lapsitanssijoiden mukanaolo, mikä antaa toivoa perinteen jatkuvuudesta sukupolvelta toiselle.

